On mennyt kaikki aika niin tossa treenaamisessa, ettei millään ehdi kirjoittamaan.. Nooh…Eihän se nyt niinkään oo mennyt, mutta se olisi ollut hyvä selitys 😉
Ja sitten tuloksiin… Mies sanoi tänään aamupalalla ollessamme, että ”Kyllähän sä oot laihtunut vaikka kuinka paljon”. Ehdin hyvin pienen hetken olla iloinen, kuvitella itseni pienemmissä vaatteissä… sellaisena pikkuisena ja sirona… kunnes tyttäreni, joka (valitettavasti) kuuli kommentin, palautti mut välittömästi todellisuuteen. ”MITÄ? Ei äiti mitään laihtunut ole. Mitä sinä oikein sanoit äidille? EI OLE!” Ja niin olimme taas back to the reality. On se vaan kiva juttu nuo lapsoset. Ei tarvi itsestään mitään turhia kuvitella, kun sieltä ne totuudet tulee kuin raipanisku. Ihan päin naamaa. Mitenkään asioita hienostelematta. Wiuh vaan.
Väittäisin kuitenkin, että kyllä tuloksia on tullut. Vähän, mutta on kummiskin. Niin sanoo vaakakin, jota silti edelleen syvästi inhoan. Sitä mittanauhaa en sitten missään vaiheessa saanut aikaiseksi käytettyä. Paino tippuu tasaseen tahtiin. Kiloja on lähtenyt jo ihan kivasti. Toki olis kauheen kivaa, jos se vaan näkyisi enemmän. Laskeskelin, että kesään on vielä kolme ja puoli kuukautta. Eli on mulla tässä vielä aikaakin. Onneksi. Ehkä en niihin bikineihin pääse.. Omalle takapihalle voi uskaltautua, mutta ei ihmisten ilmoille.
Pohditaanpas hieman, mitä olen puolentoista kuukauden aikana oppinut. Puolentoista kuukauden… Tuntuu vuosilta…
1. Muutos ei tapahdu viikossa, ei kuukaudessa….
Muutos tapahtuu tuskastuttavan hitaasti. Tuntuu melkein kuin muumioituisi. Miten mä olen aina kuvitellut, että vähän aikaa kun jaksaa yrittää, niin johan sitä ollaan laihaa tyttöä. Niin kuin kuukaudessa korkeintaan. Joka vuosi (niin kauan kuin muistan) olen tammikuussa aloittanut laihdutuskuurin. Laihduttanut pari viikkoa ja kyllästynyt. Sitten taas jatkanut samaan vanhaan tahtiin. Maaliskuun tienoilla herännyt siihen, että maistuupas suklaamunat hyvälle.. kovaa vauhtia mennään kesää kohti ja mitään en ole tehnyt kesäkunnon eteen. Ehkä korkeintaan kaksi kertaa käynyt salilla ja yhden päivän syönyt terveellisesti. Ajattelen, että vielä on pari kuukautta aikaa, nyt tsempataan! Kyllä tämä tästä… Ja kappas, jatkan edelleen tuttuun, turvalliseen tyyliin. Kunnes huppista vaan on toukokuu, totean tilanteen edelleen olevan stabiili.. Mitään muutosta missään! Mitä nyt ehkä on voinut vähän lisää pöhöttyä. Sitten luvassa onkin taas kamala, kuuma ja hikinen kesä kerrospukeutumisen kanssa edessä. Näköjään virheistä voi oppia, kun tarpeeksi kauan on tyhmä. Ehkä minusta on tullut vanha ja viisas. Tänä vuonna tuli tehtyä jotain oikein ja olin ajoissa liikkeellä. Ja onneksi vielä on aikaa! Koska tavoitteeseen on matkaa. Paljon.
2.Ruokaa on syötävä tarpeeksi. Ja säännöllisesti.
Jotenkin toi kolmen tunnin välein syöminen on niin iskostunut mun päähän, että kaikki suunnitelmatkin pitää tehdä sen mukaan, että varmasti ruoka-aikana ehtii syödä. Ja kyllä sen vaan sitten huomaa, kun ei ruokaa saa ajoissa/syö liian vähän. Töissäkin menee ihan täydellisesti pasmat sekaisin, jos ei ajallaan pääse ruokatauolle. Ihan turha myöskään lähteä töihin huonoilla eväillä. Se kostautuu siinä vaiheessa, kun tulee kotiin. Näin kävi viikonloppuna. Ja edelleen syön ehkä ennemmin liian vähän kuin liikaa. Niitä aterioita vaan jää välistä väkisinkin… Sellaista se on, kun herää vasta puolen päivän aikaan…
3. Vettä, paljon vettä. Ihan h****tisti vettä!
No tätä en oikeastaan ole oppinut. Tai teoriassa kyllä tiedän, että vettä pitää juoda paljon, mutta käytännössä se vaan jää paljon vähäisemmäksi. Toisina päivinä kuljen vesipullo mukana joka paikkaan. Sitten on päiviä, jolloin se vaan unohtuu. On myös päiviä, jolloin on aivan täynnä sitä hiton vettä, eikä varmana tee yhtään mieli juoda. Siltin juon. Kun niin pitää tehdä. Sen on joku keksinyt.
4.Liikunta on semikivaa
Eilen lähdin ihan mutisematta spinningiin. Oikeastaan aamusta asti jo odotin, että mennään. Oli oikein kiva treeni ja jälkeenpäin hyvä mieli. Sitä aikaa siellä alkaa arvostamaan. Pääsee pois kotona, saa jättää kaiken sotkun ja metelin. Olla hetken ihan rauhassa. Oon kuitenkin hyvin peräänkatsottava vielä tässä touhussa. Jos mulle antaa siimaa, niin kyllä mä herkästi jään ennemmin kotiin kuin lähden polkemaan. Kuntosalille pitäisi myös mennä. Eipä niitä ongelmakohtia varmaan muulla tavalla muokattua saa. Odotan, että ilmat lämpenee ja toi lumi sulaa. Sitten pääsee ulos kävelylenkille. Ehkä jossain vaiheessa juoksemaankin..no ei hitto sentään. Yritin vaan hetken kuulostaa tosi urheilulliselta. Kävellen! Menen kävellen.
5.Bilettäminen verottaa… tai vanhuus.. tai bilekunto on päässyt heikentymään
Oltiin viime vkonloppuna pikkusen verran viihteen puolella, kun miehellä oli synttärit. Viihtymisjuomaksi valitsin tietysti kuivan valkoviinin ja kaljaa. Kun sitä valkoviiniä juo kuitenkin ihan sellaisen äijämäisen määrän, niin kyllähän sillä seuraavana päivänä ihan kunnon päänsäryn saa aikaiseksi. Eikä muuten maistu puuro aamupalaksi. Kyllä mieli teki syödän ihan muuta kuin puuroa. Ja muutenkin se syöminen vaan meni ihan puihin koko päivänä. Huihui. Maanantaina vasta sai otettua itseään taas niskasta kiinni. Meinasin taas hairahtaa houkutusten polulle. Olen niin herkkujen vietävissä…
6.Kaupassa käyminen on tuskaa ja kallista ja karkkia tekee mieli edelleen
En ymmärrä, että kuka muka on keksinyt, että jos on tarpeeksi kauan ilman herkkuja, niin niitä ei tee mieli. Ihan varmana tekee!! Joka ikinen kerta, kun menee kauppaan, niin ne karkit tuoksuu siellä ihan hulluna! Ja pullat! Miksi niiden pitää tuoksua, jos niitä ei saa syödä? Ei niitä voi vaan ignorata. Vie hirveästi energiaa torjuta kaikkia niitä houkutuksia. Se on ihan kauheeta! Sitten vaan kävelee ostamaan ruisleipää ja kanamunia ja kanaa ja jauhelihaa… niin ja rahkaa ja raejuustoa. Siinä ne sitten olikin. Mutta mä oon harjoitellut tätä. Suunnittelen nykyään etukäteen kaupassa reitit niin, että välttyisin houkutuksilta. Mutta niitä on joka nurkan takana. On muuten pikkasen hankalaa.
Siinähän oli jo monennäköistä. Pitää lisäillä, kun taas koen viisastuneeni jossain asiassa. Se voi ehkä tapahtua huomenna. Äitini pyysi mua huomenna aamulla mukaansa vesijumppaan. Siinä vaan ei ole muuta kuin kolme ongelmaa;
1.Siellä on 30 muutakin ihmistä
2.Siellä joutuu olemaan alasti muiden ihmisten nähden.
3.Se alkaa 6:15 aamulla
Ja tämä vasta ihmetystä aiheuttaakin. Miksi ihmiset menee aamulla uimahalliin 6:15? Ymmärrän, että meidän äiti menee, kun se tekee muutenkin outoja juttuja… Mutta miksi 29 muutakin ihmistä menee? Miksi ihmiset ei nuku siihen aikaan? Jos siellä olis vaan minä ja mein äiti, niin sittenhän mä olisin voinutkin mennä. Mutta en missään tapauksessa nyt, kun siellä on populaa pienen kylän verran. Miksi siellä pitää olla alasti? Ei siis siellä altaassa. Tiedän kyllä, että siellä ollaan uimapuvussa.. Mutta siellä suihkussa? Mun mielestä ei ole normaalia olla alasti tuntemattomien ihmisten kanssa. Enhän mä ole alasti edes itseni kanssa. Tämä aiheuttaa hirmuisia pelontunteita. Käsittelen niitä tässä illan ajan. Ehkä pääsen ajatusteni kanssa rauhaan aamuun mennessä ja löydän aamulla itseni sieltä uimahallista.
Huokaus.
<3Minni