Huomaan, että musta on tullut laiska kirjoittajakin. Innostun aina hetkellisesti jostain ja sitten se hiipuu. Ekaksi jaksoin kirjoittaa joka päivä, sitten joka toinen… Ja nyt on tainnut taas mennä useampi päivä. Jos saisin vaikka karkkia joka kirjoituskerran jälkeen, niin kirjoittaisin ihan yhtenään. Yritän ryhdistäytyä.
Miettisin, että mitä mä sitten kirjoitan. Mun arki on ihan samaa koko ajan. Samaa ruokaa, samaa liikuntaa. Samaa inhoa liikuntaa kohtaa. Ja samaa karkinhimoa päivästä toiseen. Olen yrittänyt lokeroida karkit pois kokonaan maailmasta. Jos en anna niille ajatustakaan, niin voin olla himoitsematta karkkia ainakin kymmenen minuuttia. Olisi kivaa, jos edes unissaan söisi karkkia. Mutta kai mun alitajuntakin on tähän niin aivopesty, ettei sekään lipsu.
Oltiin viime perjantaina spinningissä. Mentiin siskoni kanssa samaa matkaa salille. Se oli eriskummallinen hetki. Hän sen sanoi. Perjantai-ilta. Kello 19. Telkkarista tulisi Lukon peli. Meillä oli vesipullot ja olimme matkalla kuntosalille. Näin ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Se oli oudoin hetki siihen mennessä. Sunnuntaina tuli ehkä vielä oudompi hetki. Sain taas siskoni suostuteltua mukaan salille. MINÄ. SUOSTUTELTUA. Toki Outi oli antanut mulle käskyn mennä. En mä muuten ihan omatahtoisesti olisi sinne lähtenyt. No toi ei kuitenkaan ollut vielä se outo hetki. Sovittiin, että mennään taas klo 19. Aiheutin itselleni sohvalla istuessani kiireen ja lähdin kotoa vasta kymmentä vaille. Siskoni luultavasti riemastuisi, jos myöhästyisin… Auto pihalla parkissa 4 minuuttia ennen tunnin alkua. Sitten se tapahtui. Otin juoksuaskelia! Juoksuaskelia, jotta ehtisin spinning-tunnille… Sunnuntai-ilta ja minä juoksen salille, etten vaan myöhästy. Ihmeitä on olemassa.
Olen nyt sitten tosissani lopettanut siinä vaa’alla käymisen. Sen jälkeen, kun se mittaristo ei ole muutamaan päivään (viikkoon) liikkunut ollenkaan alaspäin, tajusin sen olevan kirottu laite. Ostin t mittanauhan. Ajattelin seurata muutoksia sen avulla. En tosin ole saanut aikaiseksi mitattua itseäni. Mahdanko saadakaan… Totesin taas tänään sen, että ei tässä mitään tapahdu. Päivästä toiseen jatkan samaa rataa ja silti peilissä on aivan yhtä surullinen näky. Se todella masentaa.
Masentuneisuutta lisää se, että viimeiseen kolmeen yöhön en sitten ole ajatellut nukkua lainkaan. Tai minähän nukkuisin, mutta joku henkimaailma on sitä mieltä, että eipä nukuta. Se ketuttaa. On melko ärsyttävää todeta kellon olevan aamulla neljä ja unta mittarissa tasan nolla minuttia. Viime yönä sitten laitoin googleen ”laihduttaminen ja unettomuus”. Sillä kaikkihan on tämän laihduttamisen syytä. Lähdekritiikki pitää muistaa, joten käytin vain hyväksi todettuja sivustoja, kuten Suomi24, kaksplus, iltasanomat ja vauva.fi. Tässä muutamia poimintoja, jotka yöllä sekopäissäni poimisin talteen.
”Olemme unettomia, koska kroppa ei ole saanut tarpeeksi ravintoa. Unettomuus johtuu siitä, että elimistö haluaisi meidän lähtevän ruoan etsintää, kuten kivikaudella. Ei nukkumaan.”
Näinhän minä sitten tein. Mitä ihminen muka voi kivikaudella opituille tavoilleen. Minä laitoin tossut jalkaan ja tassuttelin jääkaapille. Tein itselleni ruisleivän ja otinpas sitten hörpyn maitoakin. En kokenut tästä yösyömisestä huonoa omaatuntoa, koska päivällä oli jäänyt yksi ateriakin välistä. Ja eihän sellaista syömistä lasketa, joka tapahtuu unissaan. Ja käytännössä mun olisi kuulunut tohon aikaan nukkua, niin laskin tämän unissani syömiseksi. Tämän jälkeen talsin takaisin sänkyyn ja avasin telkkarin. Aamuneljältäkin tulee ihan katsottavaa ohjelmaa. Tänään aamulla sen neljän tunnin yöunien jälkeen kenelläkään ei ollut kivaa. Julkinen anteeksipyyntö tästä. Jos en nuku ensiyönäkään, niin sitten kyllä….
Toinen poiminta:
” Dieetti on liian rankka sulle, univaikeudet on niitä ylirasitusoireita.”
Totta! Olen aivan täysin samaa mieltä. Olen lähes sataprosenttisen varma, että tämä ei sovi mulle. Silti jostain hitsin syystä jatkan vaan koko ajan. Unettomuus ehkä onkin liikkumisen syytä. Sen spinningin. Mitä olen mennyt tekemään sellaista, joka ei ole minulle ominaista. Kyllä tässä pienemmästäkin on mennyt Minnin maailmankirjat sekaisin. Olen ehkä ylikunnossa. Ehkä… mahdollisesti..
Nyt oon niiiiin väsynyt, etten jaksa katsoa, mitä muuta järkevää löysin. Yritän mennä nukkumaan. Huomenna tosiaan aamuvuoro. Olisin melko kiitollinen, josko tämä pääkoppa tajuaisi nukkua tulevana yönä.
<3Minni