My body. My rules.

Tämän päivän päällimmäiset fiilikset siinä!! Ilmeisesti tää muudi vaihtelee päivästä toiseen. Eilen olin jo aika varma, että laihdun. Mun leuka tuntui laihemmalta. Yksi niistä. Tänään olen taas ollut aivan varma, etten ikinä, IKINÄ tule laihtumaan. Ikuinen pullukka, vaikka minkälaisia temppuja tekis. Masentavaa!

Tänään on herkuttelupäivä eikä mulla ole lainkaan fiiliksiä herkutellakaan. Niin paljon pisti harmittamaan se, ettei peilistä VIELÄKÄÄN näkynyt PALJON laihempaa ihmistä. Vastentahtoisesti kuitenkin sitä pitsaa tein, kun pakko oli. Ihan vaan kauheen painostuksen alla 😉

Vyötärön metsästäjän pitsa  ei pettänyt tälläkään kertaa. Oli päässyt unohtumaan, miten valtavan hyvää se on. Omaksi ihmetyksekseni huomasin, että puoli lautasellista salaattia ja pienehkö palanen pitsaa riitti mulle. Söin rauhallisesti, nautin. Sitten olikin maha täynnä. En oo koskaan osannut syödä rauhallisesti. Oon syönyt ruokaa niin kuin se juuri sillä hetkellä loppuisi maailmasta. Ärsyttävintä ennen oli se, kun yhtäkkiä joku muu on syönyt koko pellillisen tyhjäksi. Ihan kuin itse muka ei olisi aina tarpeeksi saanut. Nyt ei haittaa lainkaan, vaikka pitsa hävisikin. Sain herkutella sen palasen ja se riitti. Siinä mun tämän päivän herkuttelut sitten olikin. En mä uskalla enempää herkutella. Parempi näin.

Läpätys mun vatsalla vaan jatkui tänään. Samoin päänsärky ja huimaus. Ne on kyllä inhottavia. On ehkä päässyt käymään niin, että olen kuitenkin juonut liian vähän vettä. VIELÄKIN enemmän pitää siis juoda. Tänään oon ottanut sitten ihan kaksin käsin. Tulee ihan vanhat ajat mieleen… Mutta viikon päästä viimeistään pitäisi helpottaa. Kyllähän se tietty aikansa vie ennen kuin mun kroppa tottuu tällaiseen muutokseen. Siellä ollaan sisuksissa varmaan ihan kriisitilassa. Voi heitä. Pian kaikki on paremmin.

Mietin tänään, että mistä mä sen laihtumisen sitten oikeastaan huomaan. Mä en ole käynyt puntarilla, en ottanut mitään kuvia, enkä myöskään mitään mittoja. Eihän mulla siis ole mitään tietoa, vaikka junnaisin koko ajan paikallani. Niin voi ihan hyvin käydä. Ehkä sitten parin kuukauden päästä alkais jo enemmissä määrin ketuttamaan, jos mitään muutosta ei näy. Ystävä sanoi, että viikon päästä pitäisi jo jotain alkaa tuntumaan… ehkä näkymäänkin 🙂 Mies sanoi eilen jo, että kylläpäs on paljon laihtumista tapahtunut. Miestä ei voi uskoa, koska ei hän uskaltaisi mitään muuta sanoakaan. Äitikin sanoi tänään. Mutta äitienkin on vaan pakko sanoa tällaisia asioita, jotta lapsi olisi onnellinen. Mut ehkä sitten oikesti viikon päästä?

Masu on edelleen täynnä siitä pitsasta, jolla vyötäröä metsästin. Iltapala olisi vielä syömättä. Ei oikein mikään enää maistuisi, mutta ilmeisesti silti kuuluisi syödä. Tarkistan tän asian vielä, ettei tul sit mittän sanomista. Nyt pitää mennä valmistamaan eväät huomista työpäivää varten.

<3Minni