Olen jo lähes pro-urheilija. Olen ollut kolme kertaa pyöräilemässä. Näin niin kuin kokeneena urheilijana pakko on sanoa, että välillä kulkee ja välillä ei niin perhana kulje minnekään. Sunnuntaina meni hyvin. Hiki virtasi ja jalat pelasi. Tänään vain hiki virtasi. Mun jalat oli lähinnä spagettia muistuttavat roikkulöllykät ja mun sydän ilmoitti jatkuvalla syötöllä saavansa infarktin. Tai sitten sen oli vaan selkäkipu.. No enivei. Jalat ei tehnyt, vaikka aivoista tuli käskyä. Ei ollut yhteyttä heillä tänään toisiinsa.
Tänään on ollut tyhmä päivä. Ei yhden ainuttakaan hyvää asiaa. Eiku onpas. Hain postista ihanan valaisimen, jota olin odotellut. Se ehkä pelasti tämän päivän. Nyt vaan en keksi minne sen laittaisin. Mulla on nykyään hirmuisesti aikaa siirrellä huonekaluja/tavaroita paikasta toiseen. Sen lisäksi vietän pelottavan paljon aikaa erilaisissa sisustusnettikaupoissa. En vielä tiedä ketä ne kaikki shoppailut maksaa. Ilmeisesti mä en tällä hetkellä ota mitään järkeviä käskyjä vastaan pääosastolta.
Vähän ajatus rönsyili.. Mutta tähän päivään. Mua ei napannut lainkaan mennä spinningiin, vaikka Outi sanoi, että lue sun edellinen kirjoitus ja mieti kuinka hyvä fiilis tuli. Ei auttanut. Olin töissä iltapäivään asti. Sen jälkeen oli asioita hoidettava. Kotona olin puoli kuuden aikaan ja spinning alkaisi kuudelta. Olin syönyt viimeksi ennen klo kahta. Syöminen menee AIVAN KAIKEN EDELLE. Eihän sitä nyt voi liikkumaan lähteä ja jättää ruokaa välistä. Sain siis käskyn tehdä treenin kotona, jos muka olen niin laiskapullukka, etten lähde. Outi ei siis tietenkään sanonut noin. Hän vaan lähetti sen kidutustreenin ja sanoi, että siitä sitten.
Sain kotona mieheltä kuulla, että ei onnistu tollainen lusmuilu. Sitten sanottiin, että alan lipsumaan. Siinä kohtaa minä pakkasin vaatteet + kaikki muut tärkeät jutut (kuten vesipullon ja BANAANIN, koska kaikki oikeet urheilijat syö treenin jälkeen banaania) ja ajoin salille. Sinne menin. Laitoin takin kaappiin, otin kassista kengät ja vesipullon. Ihmettelin lattialla kohdallani olevaa lätäkköä. Sitten ihmettelin, että enkö täyttänytkään pulloa kotona. Ai kyllä. Täytinhän minä. Olin vaan jättänyt korkin auki. kassista tippui vettä. Banaani oli hukkunut. Kengät ja vaatteet märät. Lausuin siinä sitten hiljaa mielessäni muutaman sata (tuhatta) kirosanaa, otin sukat pois jalasta, vedin märät kengät jalkaan ja kivasti kosteat vaatteet päälle. Sitten menoksi.
Ei siitä pyöräilystä sen enempää. Se ei vaan toiminut. En jaksanut yhtään. Se hiukan harmitti. Tuntui kuin jalat olisi maitohapoilla, vaikkei juuri mitään ollut tehnytkään. Perjantaina uusiksi. Silloinkin aivan varmasti välttelen sinne joutumista, mutta pakko se on. Ei tässä muuten ikinä olla bikineitä laittamassa päälle. Ja sehän on se kaiken tämän kidutuksen tavoite.
Googlettelin eilen illalla laihduttamista. Tai oikeastaan epäonnistuneita laihdutusyrityksiä. Sitten löysinkin onnistuneen laihdutuksen salaisuuksia, joita en ymmärtänyt alkuunkaan. Siinä siis syy mun useiden vuosien epäonnistumisiin. Tuli vastaan seuraava lause.
”Pysyvä laihtuminen onnistuu vain, jos ymmärrät, miksi haluat pudottaa painoa ja elät omannäköistäsi elämää.”
Mä en ymmärrä. Haluan pudottaa painoa, jotta jaksaisin tehdä asioita, käyttää kauniita vaatteita, katsoa peiliin ilman, että ensimmäiseksi sieltä hyökkää kuusi leukaa. Mutta en mä nyt kyllä tällä hetkellä omannäköistä elämää elä. Mun elämään kuuluu irroittelu ja namit. Itse asiassa mun mies sanoo, että musta on tullut kiukkuinen ja masentava. En oo enää hauska. Totuus tosin voi olla, että hän vasta on oppinut tuntemaan mut. Mä olen kiukkuinen ja masentava. En hauska. No ehkä tämä herkuttomuus hieman kiristää mieltä. Sen lisäksi on liian paljon muita asioita, jotka tällä hetkellä harmittaa. Mutta takaisin lauseeseen. Mun siis varmaan pitää opetella tekemään mun elämästä tämän näköistä. Kovin syvällistä pohdintaa. En ole hyvä siinä. Joku voi tän mulle aukaista, jos on kovin ystävällinen.
Siitä samasta tekstistä löytyi toinenkin hassu juttu.
”Sisäistä, ettei laihtuminen tuo paljonkaan onnea ja hyvinvointia.”
En ymmärrä en laisinkaan. Kai tämäkin nyt sitten on joku niin korkealentoinen juttu, jota mun on mahdoton saada kiinni. Jotenkin tämä lause kovasti surutti mua. Kyllä mä olen ajatellut, että olisin onnellisempi ja hyvävointisempi, jos tästä joskus laihtumaan pääsisi. Kuka on tällaisen aivo-oikun kirjoittanut? Mulle tää oli tietenkin vaan hyvä tekosyy mustaa valkoisella. Miksi tässä sitten laihduttaa, jos ei siitä mitään palkintoa saa? Minä pidän porkkanoista. Porkkanoita kuuluu olla jutuissa, jotta niitä viitsii/haluaa tehdä. Tämä ei ollut porkkana. Typerää. Olen toisaalta hyvä ymmärtämään asiota väärin. Tälläkin lauseella varmaan tarkoitettiin jotain hyvää ja viisasta. Minä vaan en tajua.
Siinä tämän päivän mietintöjä. Ei siis taaskaan mitään järkevää. Aijuu. Pakko laittaa tänne, että muistan joskus. Mun tekee edelleen mieli karkkia. Joka päivä. Mun suurin haave olisi saada iso pussi irtokarkkeja. Olen nyt kuullut todella usean suusta, että se menee ohi. En usko heitä. Ei se varmasti mene ohi. Neljä viikkoa ilman karkkia. Luulisi jo helpottavan. MINÄ HALUAN!
<3Minni