Niin siinä kävi. Vaaka on edelleen viholliseni numero yksi! P****le!! Uskalsin viikon tauon jälkeen astua vaa’alle. Se on aina yhtä kamalaa. Ja se hetki, kun näin aivan täysin samat lukemat kuin viikko sitten… Kyllä siinä isolla tytöllä tuli itku silmään. Aivan täydellinen romahtaminen. Puntari on eri kuin viime viikolla, mutta eipä ne nyt niin paljoa voi heitellä. Olin tästä niin varma, koska en ole mitään edistymistä huomannut. Ihan ensimmäinen ajatus oli, että mitä mä tässä itseäni kidutan, kun voisin jatkaa samaan malliin kuin ennenkin. Olin jo etsimässä viinipulloa ja ihan vain kapinoidakseni lähtenyt viihteelle.
Itkin hetken aikaa. Laitoin epätoivoiset viestit miehelle, ystävälleni ja äidille. Oli kriisitilanne..
…telkkarissa syödään pitsaa, tuli ajatuskatkos….
Niin. Oli kriisitilanne ja kaikki se turhautuminen piti tietysti heti purkaa pois. Onneksi nää mun ihanat ihmiset osaa sanoa juuri oikeita asioita. Ei tätä nyt vaan voi jättää kesken. Kerrankin olen jostain saanut motivaation tähän touhuun, niin loppuun tää on vietävä. Toki sitä motivaatiota ihan hurjasti lisäisi se, jos huomaisi edes jonkun pikkuriikkisen muutoksen itsessään.
Mietin tietenkin heti, että mitä oon tehnyt väärin. En mun mielestä mitään. Olen niin orjallisesti noudattanut ruokavaliota. Ei ainuttakaan karkkia, ei sipsejä, ei keksejä, ei limpparia eikä mitään muutakaan herkuksi laskettavaa. Olen ollut niin kiltti. Siksi tää on niiiiiin epäreilua. Ilmeisesti mun kroppa vaan on nyt jossain kriisitilassa ja käsittelee tätä juttua. Ihan yhtä hitaalla tuntuu mun kroppa käyvän kuin mun pääkin.
Koska todella haluan niitä tuloksia, niin se liikunta vaan on otettava tähän mukaan. Spinning on siis aikaistettu. Se on jo tiistaina. Ihan siis muutaman päivän päästä. Ihan kamalaa. Mutta ei voi mitään. Nyt taistellaan! Mun pitää mennä heti maanantaina töiden jälkeen ostamaan niitä kaikkia tärkeitä varusteita, jotta voin lähteä sinne pyöräilyjumppaan.
Mä katsoin eilen illalla sitä rakkausdieetti-ohjelmaa. Sitä missä on se mies ja nainen, jotka valmentaa sitten jotain pariskuntaa ja niistä tulee laihoja ja onnellisia. Sitten niille tulee itku ja kaikki on täydellistä. Sen lisäksi ne pääsee vielä matkallekin yhdessä! Kui hienoo?! Miksei me olla osallistuttu sellaiseen? Toinen on sitten se pullukka-ohjelma. Kyllä vähän enemmän motivoisi lähteä sinne spinning-tappo-jumppaan, jos tietäisi, että tuloksista joku maksaa sulle 10 000 euroa. Huppista heijaa.
Olen kyllä luvannut itselleni, että sitten jos/kun pääsen tavoitteeseeni, niin saan ostaa itselleni jotain erityisen kivaa. Tiedän, mitä haluan. Mun lompakko vaan ei oo ihan samoilla linjoilla mun kanssa. Tässä nyt kuitenkin tuntuu olevan ihan ruhtinaallisesti aikaa säästää sitä rahaa. Kun eipä tää muutos sitten ihan sillain sormia napsauttamalla tapahtunutkaan. Saa muuten niitä sormia napsutella aika pirun kauan.
Menen nyt suruuni nettishoppailemaan jotain, josta voin huomenna potea huonoa omaatuntoa. Annan huomenna aamulla puntarille vielä toisen mahdollisuuden. Sen jälkeen unohdan sen kokonaan ja otan mitan käyttöön.
<3Minni